Kävinpä taas Hampurissa.

Tällä kertaa oli b-luokan reissu; anoppi ja appiukko oli mukana. Kaikki oli tehty valmiiksi näille, eikä heidän tarvinnut kuin istua auton takapenkillä, katsella ja kuunnella. 1500 kilometriä Saksan teitä ajeltiin vuokra-autolla, joten monenlaista näkivät. Niin avokätisesti osoittivat kiitollisuuttaan ja osallistuivat yhteisiin kuluihin, että mä elän syksyyn (siis opintolainan nostoon) asti luottokortilla heidän ansiostaan. Ei jää lantin lanttia rahaa laskujen maksamisen jälkeen. Kiva maksaa luottokorttilasku sitten joskus opintolainalla. Enpä ole aiemmin heitä näin paljon vihannutkaan.

Yritetäänpä rauhoittua… Oli reissussa kuitenkin jotain hyvääkin. Kai.

Toss´oon mä:

Käytiin moikkaamassa taas Tiinan veljeä. Saksassa on metsääkin:

 

Ja tällaisella se kaatuu:

 

Ajeltiin siis aluksi Hampurista Frankfurtin suuntaan. Käytiin lauantaina Frankfurt am Mainissa ihmettelemässä modernia suurkaupunkia. Korkeita taloja vieri vieressä. Tässä tosin vain pari.

 

Lauantain kruunasi gourmet-elämys. Käytiin Ikeassa (kyllä, juuri siinä ruotsalaisessa ravint--- korjaan: huonekalumyymälässä) syömässä eineslihapullia ja ranskiksia, kun jotkut ei uskalla syödä saksalaista ruokaa. Jos sallitaan käytökseeni yleensä täysin kuulumaton lievä joskin perusteltu negatiivisuus, saattaisin todeta, etten olisi tuossakaan paikassa syönyt jos olisin sinne mennessäni tiennyt itse kustantavani sen.

Tarkoitus oli alun perin lähteä lauantai-iltana Reinin jokilaaksoon ihailemaan ja ihmettelemään, mutta joku pidätti itsellään oikeuden päättää siitäkin muiden puolesta muilta kysymättä. Olimme siis kämpillä hyvissä ajoin. Onneksi ne jotkut menivät ajoissa nukkumaan, joten me muut pääsimme vielä kokeilemaan Audin kulkua. Valitettavasti satoi vettä reippaanlaisesti. Noudatin ajaessani vanhaa liikennevalistajien neuvoa "jos sataa älä aja sataa". Ajoin kahtasataa.

Helpotti.

Sunnuntaina lähdimme kotimatkalle kohti Hampuria. Tarkoitus oli koukata Kölnin kautta, mutta koska joku oli päättänyt lauantaina skipata Reinin jokilaakson, mahdutimme sen nyt matkasuunnitelmaan. Siispä nokka kohti vettä.

Jokilaakso oli upea, kuten marraskuussakin. Ajelimme kohti Koblenzia (lausutaan nykyään meilläpäin Kopslenti). Linnoja riitti. Viiniviljelmiä myös, vaikka joku besserwisser julistikin menomatkalla, että Saksassa ei viiniä viljellä...

Koblenzissa pysähdyimme hetkeksi. Sieltä suuntasimme moottoritietä Kölniin.  Kölnissä auto pistettiin parkkiin kirkon alle (siellä on valmiiksi parkkiluola; ei jouduttu kaivamaan). Tiesittekö muuten, että Köln on sellaiset 2000 vuotta vanha kaupunki? Nyt tiedätte.

Kiipesimme kirkontorniin. Inhottavin nousu mihin olen kirkontorneja kolutessani törmännyt! Jatkuvakierteinen portaikko; samoja portaita ylös ja alas. Todella ikävää. Pyörrytti, kun ei kierre loppunut ollenkaan. Muistaakseni yli 500 porrasta. Näköalatasanne oli noin 100 metrin korkeudessa. Kyllähän sieltä näki.

Omakustanneruokailun jälkeen lähdimme kohti Hampuria. Meinasin ajaa 160 km/h rekan perään, mutta en sitten ajanutkaan. Tästä ehkä lisää joskus.

Seuraavana aamuna, siis maanantaina, lastasimme ne eräät koneeseen. Harvoinpa on olut maistunut niin hyvältä kuin tuona päivänä! Nähtävästi se oli odotettavaa; matkaseuran käytöksestä raportteja saaneelta äitikältäkin tuli seuraavana aamuna viesti: "Onko pää pipi?"…

Loppuviikko meni hermoja lepuuttaessa. Voisi vaikka todeta, että eipä ollut rentouttava loma.

Onneksi seuraavana viikonloppuna alkoi taas elämä jos nyt ei hymyilemään niin ainakin myhäilemään. Kai tämä vitutus joskus loppuu. Kai. Ehkä.

Siinä Hampurin merimieskirkon vieressä on sellainen korkeatorninen kirkko. Olisikohan se nimeltään St Michels tai jotain vastaavaa; en jaksa tarkistaa.

Sen tornista on myös näppärät näkymät. Hampuri on laaja mutta matala.

Bongaa Suomen lippu.

Näpertelin myös panoraamakuvan Hampurista; tai ei siinä ole juuri muuta kuin satama. Keskusta olisi tuossa vasemmassa reunassa ja siitä vasemmalle. Kuva on niin iso, että tallensin sen muualle. Klikkaa alla olevaa kuvaa saadaksesi isomman näkyviin.