Viime yönä Tiina heräsi outoon ääneen ja herätti minutkin. Kuulostelimme hetken: ei kuulu mitään. Tiina jatkoi uniaan, minä jäin puolittain hereille pariksi tunniksi. Välillä luulin kuulevani jotain outoa, mutta rauhoittelin itsäni faktalla, että 3,5 miljoonainen kaupunki ei ole koskaan hiljainen. Harkitsin välillä, että lähden alas tarkastamaan talon. Alas pääsee vain hissillä, joten en mennyt. Moitin itseäni turhasta vauhkoamisesta. Lopulta nukahdin.

Aamulla herätessäni häpesin öistä hätäilyäni. Pitääkin olla niin säikky! Höh.

Alhaalla pääsimme toteamaan, että murtomies oli käynyt. Ovi oli murrettu auki.

Varkaalle oli kelvannut 8 pulloa olutta (Lapin kulta ei kelvannut), toistakymmentä pulloa limsaa ja Fazerin suklaat. Nähtävästi ollut pirilaskuista kärsivä narkki, kun makea kelpasi.

Sitä vastoin hän ei ollut vienyt alakerrassa olevaa tietokonetta, kahvikonetta (arvoltaan noin 1500 euroa) eikä edes pöydällä ollutta säästönorsua johon kerätään rahaa uusia huonekaluja varten. Varas oli kyllä saanut ulko-oven rikki, mutta kaapin heppoista ovea ei. Kaapissa olisi ollut parisataa euroa. Amatööri.

Pari pulloa oli hajonnut lattialle. Nämä räsähdykset minä nähtävästi kuulin yöllä. Siivo oli mukava. Meillä meni pari tuntia siivoamiseen.

Ensin tuli pari tavallista poliisia, sitten Krimilanpolizei. Hassua, kun on koko lapsuuden katsonut Vanhaa kettua, Kettua, Derrickiä yms, ja sitten tulee pari siviiliasuista poliisia esitellen itsensä Kriminalpolizeiksi. Ei ollut herr Kress eikä Heymann (joka oli Pirkon mielestä söpö) mukana, mutta muuten täsmäsi. Ystävällisiä olivat. Ei jälkeäkään suomalaisen järjestyspoliisin harrastamasta pään aukomisesta.

Saataiskohan me jo nyt lukko meidän huoneen oveen. Murtomiehellä oli esteetön pääsy hissiin, ja hissiltä on meidän huoneeseen esteetön pääsy.

Alla kuva ovenkarmista