Kävimme eilen iltapäivällä Deutsches Historisches Museumissa Unter den Lindenillä. Siellä on vielä parin viikon ajan 1945 - Der Krieg und seine Folgen -näyttely.

Sisäänpääsy kustansi huimaavat kaksi euroa per lärvi. Emme ehtineet kahdessa ja puolessa tunnissa katsastaa kuin tuon näyttelyn; peruskokoelma jäi seuraavaan kertaan. Näyttely oli ihan kiva, mutta hitusen sekava. Samoin jäin kaipaamaan enenmmän informaatiota englanniksi; nyt näyttelyesineistä oli vain hyvin lyhyt luonnehdinta englanniksi kun germaaniaksi oli paljon pidempi sepustus. Onneksi Rouva tulkkasi silloin milloin minun kielitaitoni ei riittänyt.

Erityisen mielenkiintoista näyttelyssä oli dokumentit ja selostukset saksalaisten käymästä ”Entnazifizierungista”. Mitenkähän tuon nyt suomentaisi.. No, siinä oli juttua saksalaisten suhteesta natsimenneisyyteen. Yllättävää nimittäin oli se, että tuo ”itsereflektio” jäi täysin kesken Kylmän sodan kiristyessä, ja menneisyyttä on puitu kunnolla vasta Saksojen yhdistymisen jälkeen.

Olen huomannut itsessäni sellaisen veikeän piirteen täällä teutoonien keskellä, että kadulla vanhan ihmisen nähdessäni ensimmäisenä mietin hänen asemaansa yhteiskunnassa 1930- ja 40 -luvuilla: oliko hän käpälä pystyssä tervehtimässä Johtajaansa? Jos Neuvostoliiton romahtaessa havaittiin innokkuutta takinkääntöön, ei se ollut mitään verrattuna tässä maassa 1945 tapahtuneisiin rättisulkeisiin.

Tuo DHM:n rakennus on aika hieno; se rakennettiin 1600-1700 -lukujen vaihteessa alunperin asevarastoksi. Nykyään sen takana on myös iso uudisrakennus, jossa mm tämä näyttely oli.