Kävinpä taas Hampurissa.

Tällä kertaa oli b-luokan reissu; anoppi ja appiukko oli mukana. Kaikki oli tehty valmiiksi näille, eikä heidän tarvinnut kuin istua auton takapenkillä, katsella ja kuunnella. 1500 kilometriä Saksan teitä ajeltiin vuokra-autolla, joten monenlaista näkivät. Niin avokätisesti osoittivat kiitollisuuttaan ja osallistuivat yhteisiin kuluihin, että mä elän syksyyn (siis opintolainan nostoon) asti luottokortilla heidän ansiostaan. Ei jää lantin lanttia rahaa laskujen maksamisen jälkeen. Kiva maksaa luottokorttilasku sitten joskus opintolainalla. Enpä ole aiemmin heitä näin paljon vihannutkaan.

Yritetäänpä rauhoittua… Oli reissussa kuitenkin jotain hyvääkin. Kai.

Toss´oon mä:

Käytiin moikkaamassa taas Tiinan veljeä. Saksassa on metsääkin:

 

Ja tällaisella se kaatuu:

 

Ajeltiin siis aluksi Hampurista Frankfurtin suuntaan. Käytiin lauantaina Frankfurt am Mainissa ihmettelemässä modernia suurkaupunkia. Korkeita taloja vieri vieressä. Tässä tosin vain pari.

 

Lauantain kruunasi gourmet-elämys. Käytiin Ikeassa (kyllä, juuri siinä ruotsalaisessa ravint--- korjaan: huonekalumyymälässä) syömässä eineslihapullia ja ranskiksia, kun jotkut ei uskalla syödä saksalaista ruokaa. Jos sallitaan käytökseeni yleensä täysin kuulumaton lievä joskin perusteltu negatiivisuus, saattaisin todeta, etten olisi tuossakaan paikassa syönyt jos olisin sinne mennessäni tiennyt itse kustantavani sen.

Tarkoitus oli alun perin lähteä lauantai-iltana Reinin jokilaaksoon ihailemaan ja ihmettelemään, mutta joku pidätti itsellään oikeuden päättää siitäkin muiden puolesta muilta kysymättä. Olimme siis kämpillä hyvissä ajoin. Onneksi ne jotkut menivät ajoissa nukkumaan, joten me muut pääsimme vielä kokeilemaan Audin kulkua. Valitettavasti satoi vettä reippaanlaisesti. Noudatin ajaessani vanhaa liikennevalistajien neuvoa "jos sataa älä aja sataa". Ajoin kahtasataa.

Helpotti.

Sunnuntaina lähdimme kotimatkalle kohti Hampuria. Tarkoitus oli koukata Kölnin kautta, mutta koska joku oli päättänyt lauantaina skipata Reinin jokilaakson, mahdutimme sen nyt matkasuunnitelmaan. Siispä nokka kohti vettä.

Jokilaakso oli upea, kuten marraskuussakin. Ajelimme kohti Koblenzia (lausutaan nykyään meilläpäin Kopslenti). Linnoja riitti. Viiniviljelmiä myös, vaikka joku besserwisser julistikin menomatkalla, että Saksassa ei viiniä viljellä...

Koblenzissa pysähdyimme hetkeksi. Sieltä suuntasimme moottoritietä Kölniin.  Kölnissä auto pistettiin parkkiin kirkon alle (siellä on valmiiksi parkkiluola; ei jouduttu kaivamaan). Tiesittekö muuten, että Köln on sellaiset 2000 vuotta vanha kaupunki? Nyt tiedätte.

Kiipesimme kirkontorniin. Inhottavin nousu mihin olen kirkontorneja kolutessani törmännyt! Jatkuvakierteinen portaikko; samoja portaita ylös ja alas. Todella ikävää. Pyörrytti, kun ei kierre loppunut ollenkaan. Muistaakseni yli 500 porrasta. Näköalatasanne oli noin 100 metrin korkeudessa. Kyllähän sieltä näki.

Omakustanneruokailun jälkeen lähdimme kohti Hampuria. Meinasin ajaa 160 km/h rekan perään, mutta en sitten ajanutkaan. Tästä ehkä lisää joskus.

Seuraavana aamuna, siis maanantaina, lastasimme ne eräät koneeseen. Harvoinpa on olut maistunut niin hyvältä kuin tuona päivänä! Nähtävästi se oli odotettavaa; matkaseuran käytöksestä raportteja saaneelta äitikältäkin tuli seuraavana aamuna viesti: "Onko pää pipi?"…

Loppuviikko meni hermoja lepuuttaessa. Voisi vaikka todeta, että eipä ollut rentouttava loma.

Onneksi seuraavana viikonloppuna alkoi taas elämä jos nyt ei hymyilemään niin ainakin myhäilemään. Kai tämä vitutus joskus loppuu. Kai. Ehkä.

Siinä Hampurin merimieskirkon vieressä on sellainen korkeatorninen kirkko. Olisikohan se nimeltään St Michels tai jotain vastaavaa; en jaksa tarkistaa.

Sen tornista on myös näppärät näkymät. Hampuri on laaja mutta matala.

Bongaa Suomen lippu.

Näpertelin myös panoraamakuvan Hampurista; tai ei siinä ole juuri muuta kuin satama. Keskusta olisi tuossa vasemmassa reunassa ja siitä vasemmalle. Kuva on niin iso, että tallensin sen muualle. Klikkaa alla olevaa kuvaa saadaksesi isomman näkyviin.

Heippa hei.

Ajattelinpa taas kirjoittaa jotain, kun on jotain kirjoitettavaa. Eipä opiskeluista, huonosti menneistä tenteistä, yt-neuvotteluista tai narkkarien kanssa painimisesta ole paljoa kirjoitettavaa. Onneksi siis on silloin tällöin lomaa, jolloin pääsee esimerkiksi Hampuriin Tiinaa tapaamaan.

Olin Hampurissa 23.3.-4.4.2006. Oli vallan mukavaa. Tiinallakin oli useamman vapaapäivän putki siinä alussa, joten ehdittiin katselemaan kaupunkiakin. Hampuri on kaunis kaupunki, eikä millään voisi uskoa, että siellä on lähes kaksi miljoonaa asukasta. Vaikuttaa paljon pienemmältä. Kuvia ei juurikaan ole, kun meidän melkein kolme vuotta uskollisesti palvellut kamera temppuilee nykyään. Kuvat onnistuvat lähinnä satunnaisesti. Tässä kuvassa kuitenkin vanhoja satamarakennuksia.

 

Hampurin satamahan on maailman seitsemänneksi suurin konttisatama. Sijoitusta voi erittäin pitää kunnioitettavana, koska Hampurista on 120 kilometriä merelle. Elbe ei ole mikään pikkuinen puro.

Lauantai-iltana lähdimme ulos. Siis ulos-ulos; nauttimaan useita annoksia päihdykkeitä ja nauttimaan vapaa-ajasta.

Aluksi menimme kahdestaan läheiseen räkälähköön (ei se ihan räkäläkään ollut; siksi ”räkälähkö”). Siellä ollessamme saimme puhelimitse kutsun parin nuorehkon miehen residenssiin viettämään iltaa. Siellä muutaman tunnin istuttuamme päätimme lähteä porukalla Reeperbahnille. Tai no, kaikki eivät lähteneet: yksi halusi jo nukkumaan ja toinen oli jo sammunut. Kyllähän se suomalaiseen meininkiin tottuneesta tuntui vähän hassulta, että lähdetään etsimään kapakkaa kolmelta aamuyöllä, mutta Saksassa se ei ole konsti eikä mikään. Baarit ovat enimmäkseen auki niin kauan kuin asiakkaita riittää. Ja niitähän Reeperbahnilla riittää!

Loppujen lopuksi lähdimme nukkumaan puoli seitsemän aikaan. Pari tyyppiä halusi vielä jatkaa. Olivat hekin päätyneet koteihinsa jo yhdeksään mennessä.

Maanantaina 27.3. Hampurissa oli todella upea päivä. Lämmintä taisi olla 17 astetta plussaa. Terassikeli. Valitettavasti siinä vaiheessa iltaa kun me olimme siirtymässä terassille alkoi jumalaton ukkosmyrsky. Loppujen lopuksi myrsky oli niin perusteellinen, että pari torninosturiakin kaatui Hampurissa ja pari ihmistä kuoli. Eipä sitten ehditty terassille. Kukkasen näin ja kuvasin:

Kävimme Elben rannalla ihmettelemässä laivoja. Kuvassa oleva paatti taitaa olla maailman suurin jollain mittarilla mitattuna, mutta Elbelle se mahtuu vain kolmanneksen lastattuna. Satamassa sen kääntäminen oli iso juttu, koska paatti on pidempi kuin Elbe on leveä. Kääntö onnistui silti. Tuosta purtilosta oli aika paljon juttua paikallisissa lehdissä.

 

Samalla reissulla kun näimme tuon paatin taltioitui kameraan myös kuva hassusta mökistä

 

Mitähän muuta me nähtiin? Tiina oli aika paljon töissä ja minä olin lukevinani tenttiin. Ostoksillakin käytiin; Saksassa on ihanan halpaa Suomeen verrattuna. Autoja bongailtiin: Porsche 911 on nätti ja joka kerta mainitsemisen arvoinen.

Maanantaina 3.4. kävimme Lüneburgin kaupungissa. Se on noin puolen tunnin junamatkan päässä Hampurista oleva tarpeettoman vanha kaupunki. Olen aika monta kaupunkia nähnyt elämäni varrella, mutta sanoisin silti Lüneburgia kauneimmaksi. Se ei ole ihan vähän se. Tänne pitää palata!

Otin paljon kuvia, mutta suurin osa epäonnistui. Liekö vika valkotasapainossa vai missä, kun kaikki valkoinen tai vaalea ylipäätään on kuvissa vaaleanpunaista. Tosi fantsuu, muttei kovin tarkoituksenmukaista. Jonkinlainen yleiskuva sentään onnistui:

 

Viime yönä sitten lennähdin Suomeen ja räntäsateeseen. Käypi sääliksi taksikuskeja; saavat varmaan kohtuuttoman paljon kuunnella ulkomailta palaavien suomalaisten valitusta ankeudesta.

Bloggaajien työehtosopimus määrittelee "muuttotauon" enintään kuukauden, mutta vähintään kahden viikon pituiseksi ajaksi, jolloin blogiin ei tuoteta tekstiä.

Kuvia on tulossa, vaikka kämppä onkin vielä kesken. Muuten on valmista, mutta tietokonepöytä pitäisi hioa, lyhentää, vahata ja vielä toisen kerran vahata ja sitten pystyttää; lisäksi pitäisi askarrellapaskarrella tv-taso, työpöytä pitäisi hakea Haarajoelta, ostaa siihen työtuoli (ei kellään teistä sattuisi olemaan joutilasta? Ikea- tai Sotka-laatua ei kelpuuteta); taulut pitäisi laittaa seinille, viimeiset kymmenkunta banaanilaatikollista tavaraa (lähinnä kirjoja, tottakai) pitäisi sijoittaa johonkin... Ihanmelkein valmista, siis.

Viikonloppuna oli tuparit; kiitos osallistuneille ja anteeksi niille joita ei kutsuttu. Hyvät oli bileet (silti).

Nyt teen taas jotain hyödyllistä. Ehkä seuraavalla tauolla tulee jo kuvia.

Olkaa kiltisti.

Nyt ollaan Suomessa.

31.12.2005 pakattiin ja hyvästeltiin viimeiset ihmiset. Hei hei Auli ja Günni.
Oli aika haikeaa.

Oltiin varustauduttu hurjaan uudenvuodenjuhlintaan; molemmille oma pullo. Pullo oli tosin kahden desin sektipullo. Onneksi ei ollut enempää.

Ilotulitus alkoi noin viikko ennen vuodenvaihdetta. Pikku hiljaa se voimistui, ja klo 24.00 oli jo täysi sota päällä. Käytiin kadulla ihmettelemässä. Ei tullut rakettia silmään. Sisäpihalla oli niin paljon savua, että hengittäminen oli vaikeaa. Ikinäkoskaanmilloinkaan en ole moista ilotulitusta kokenut!

Yritettiin nukkua. Eipä oikein onnistunut. No, kolmisen tuntia torkuttiin jotenkuten. 4.25 kello herätti. Könyttiin Schönefeldiin. EasyJet on vienyt vaatimattoman palvelun uusiin sfääreihin: check-in oli mahdollista vain automaateilla. Itsepalvelu-check-inin jälkeen matkatavarat (jotka oli tottakai itse tagitettu) vietiin drop-pisteeseen. Eipä päässeet virkailijat väsymään.

Lento meni mukavasti nukkuessa.

Lensimme Tallinnaan. Kun halvalla sai. Tallinnassa emme pitäneet mitään kiirettä kentältä poistumisessa. Aikaa oli. Kone tipahti Tallinnaan noin klo 11, ja paatti Suomeen lähti 16.45. Aikanaan vääntäydyimme satamaan. Eipä olisi kannattanut. Miksi suomalaiset ovat sellaisia sikoja? Onko tuo todellakin se kuva minkä haluamme eteläiselle naapurikansalle antaa?

Aika tuli tapetuksi ja pääsimme laivaan. Olimme jo etukäteen varanneet pöydän puffetista. Siispä syömään. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Ähkyhän siitä tuli. Taas piti ihmetellä suomalaisia, jotka hullaantuivat rajattomasta hintaankuuluvasta viini- ja oluttarjoilusta. Onneksi minä olen täydellinen.

Repsukka tuli meitä vastaan satamaan. Kävimme Kalliossa piliksellä. Ihan oli samannäköistä kuin lähtiessämme. Ei tullut ikävä. Paula toi meille avaimen Sedän kämppään johon suuntasimme. Uni tuli houkuttelematta.

Maanantaina iltapäivällä Markku ja Johanna pysähtyivät meitä moikkaamaan matkallaan Saksaan. Toivat meille autonkin joka oli ollut päivähoidossa Kääkkälässä. Hyväntuulinen pieni Törrikkä.

Saatiin avaimet uuteen kotiimme. Iso. Ja tyhjä. Kaksi matkalaukkua ei täytä 55,5 neliötä.

Tänään vuokrasin pakettiauton. Reiman kanssa tyhjennettiin varasto. Nyt meillä on jokunen pahvilaatikko asunnossamme. Sohvankin kokosin; huomattavasti mukavampi kuin lattia. Rahaa palaa ihan pirusti, kun erinäisiä pikkujuttuja puuttuu. Ikea tulee tutuksi. Eilen kävin siellä kahdesti. Onneksi sinne on vain kymmenen minuutin matka.

Sokerina pohjalla naapurit: meidän yläpuolella asuu Tiinan opiskelukaveri Sanna miehensä Hannun kanssa. Ollaan käyty bileissäkin tuossa yläpuolella joskus puolitoista vuotta sitten.

Eiköhän tänne kotiudu. Tulisi kesä, että pääsisi grillaamaan OMALLE TERASSILLE! Nih!

Kuvia tulee jahka löydän kameran. Se on jossain. Kuten moni muukin asia tässä asunnossa.

Minä en halua lähteä pois tästä kaupungista; näiden ihmisten luota. Piste.