Kävimme viikonloppuvisiitillä Dresdenissä.
Siellä oli paikallisen suomalaisen seurakunnan 5-vuotisjuhlat. Berliinistä lähti toistakymmentä ihmistä juhlimaan.
Lähdimme aamulla seitsemän jälkeen Ostbahnhofilta junalla kohti Dresdeniä. Junamatkailu on perin mukavaa. Halpaa se ei ole: Tällainen kahden tunnin pyrähdys maksoi kahdelta ihmiseltä viitisen kymppiä, ja meillä oli sentään ultrahalvat liput. Täällä lippujen hintaa saa alaspäin jos on valmis matkustamaan hankalaan aikaan jolloin lippu "sidotaan" tiettyyn junaan.

Muu berliiniläisporukka asui keskustassa matkatoimiston järjestämässä hotellissa, me asuimme tavoillemme uskollisina puolet halvemmalla laitakaupungilla hostellissa. Hostel oli erittäin siisti. Ainoa miinus tuli siitä, että huoneemme ei ollutkaan valmis saapuessamme kello 10. Yleensä hostellit ilmoittavat etukäteen jos huonetta ei voi saada siihen aikaan kun matkaaja saapuu. No, saatiin sentään tingittyä tunti pois heidän ehdotuksestaan joten ehdimme suihkuun ennen kaupugille lähtöä. Saimme siis huoneen klo 13. Kaupungilla saimme kuulla, että kalliimmassa hotellissa huoneisiin pääsee vasta klo 16... Niinpä muut olivat huonolla tuulella ja väsyneitä. Voi voi.

Meille oli varattu suomenkielisellä opastuksella varustettu kiertokävely alkaen klo 15, mutta moni lähti hotelliin odottamaan huoneeseen pääsyä ja kiukuttelemaan. Ei ole tädit näköjään tottuneita matkusteluun.

Kiertokävely oli oikein mukava. Eipä olla tuollaiseen osallistuttukaan vuosikausiin. Yleensä kierretään moiset kaukaa ja kierretään itseksemme kirjan kanssa. Olihan tämä melkoista hölkkää verrattuna meidän tyyliin eikä käyty oikeastaan missään sisällä, mutta ainakin kuultiin paljon tietoa. Niiden tietojen turvin on helppo tutustua myöhemmin omatoimisesti kaupunkiin.

Dresden on jännä sekoitus DDR:ää ja "Saksan Firenzeä" kuten sitä kutsutaan. Samoilta jalansijoilta voi ottaa kaksi erityylistä kuvaa. Ensin kulttuuripalatsi reliefeineen:


Ja sitten kamaraa käännetään 45 astetta vasemmalle ja otetaan kuva viikko sitten avatusta Frauenkirchestä:


Satuttiin huonona viikonloppuna: Frauenkirche oli vain yhden tunnin auki koko viikonloppuna. Jonot oli älyttömät. Jäipä sitten näkemättä sisältä tuo komistus.

Jos joku ei siis tiedä, niin kyseessä on 1700-luvun alussa rakennettu kirkko, joka tuhoutui helmikuun 1945 pommituksissa. Kirkko oli rauniokasana 1990-luvulle asti. Alla olevassa kuvassa Dresdenin vanhankaupungin keskusta vuonna 1949. Ympyröitynä Frauenkirche.


DDR:n loppuvaiheissa kirkon rauniot toimivat näyttämönä merkittäville tapahtumille: valtiosta riippumattoman rauhanliikkeen kynttilämielenosoituksissa kierrettiin juuri Frauenkirchen raunioita. Lisää aiheesta Tiinan gradussa.

1990-luvulla Saksojen yhdistyttyä muutama yksityinen taho päätti aloittaa varainkeräyksen kirkon jälleenrakentamista varten. Yllättäen rahat saatiin kokoon, ja niinpä kirkko avattiin viikko sitten. Avajaiset oli iso tapaus, josta varmaan oli Suomenkin tiedotusvälineissä juttua. Angela ja Schröderkin olivat paikalla, samoin liittopresidentti.

Kirkosta oli jäljellä vain noin kolmasosa. Vanhat osat on jätetty mustuneiksi, uudet osat ovat hohtavan vaaleita kuten kuvasta näkyy:


Tuolloin helmikuussa 1945 sota Euroopassahan oli käytännössä jo ohi, mutta liittoutuneet päättivät vielä pommittaa ja polttaa maan tasalle 3x3 km laajuisen alueen Dresdenin keskustaa. Näppärästi samalla tappoivat muutaman siviilinkin: Dresdeniin oli koottu pakolaisia idästä. Tarkkaa lukua ei tiedetä, arviot kuolleista liikkuvat 25 000 ja 130 000 välillä. Kaupunkiin syntyi sopivan sään ansiosta ns tulimyrsky, jolloin lämpötila nousi jopa 1500 asteeeseen. Tästä huolimatta kaikki ei tuhoutunut. Aivan ydinkeskustassa on 1900-luvun alussa tehty seinäkuva, jossa on kuvattuna paikallisen hallitsijasuvun heebot 1200-luvulta 1900-luvulle. Tämä kuva on koottu noin 25 000 kaakelista, ja vaikka koko keskusta oli tulimerenä, ei tästä pudonnut yksikään laatta.
Kuvassa noin puolet reliefistä:


Vanha kaupunki on todella kaunis. Lämpimästi voin suositella Dresdeniä kaikille! Mukavan kokoinen kaupunkikin on: melkolailla Helsingin kokoa väkiluvultaan.
Yleiskuvaa Elben rannalta:


Kiertokävelyn päätteeksi kävimme pyörähtämässä taidemuseossa. Taidemuseon kokoelmat siirtyivät sodan jäkeen "turvaan" Neuvostoliittoon, mutta osa kokoelmasta palautettiin Stalinin kuoleman jälkeen.

Kuuden jälkeen menimme juhlapäivälliselle ravintolaan. Paikalla oli berliiniläisten lisäksi tietysti juhlivaa seurakuntaa ja muista Saksan suomalaisista seurakunnista tullutta väkeä. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Syötyämme siirryimme varsinaisiin juhliin. Voin vain kuvitella ristijärveläismummojen paheksunnan määrän jos he olisivat sattuneet paikalle: ihmisillä oli hauskaa, ihmiset nauroivat. Ihmiset joivat viiniä ja olutta (joita myytiin Namibian lähetyksen hyväksi) kirkkosalissa. Kuoro lauloi hengellisten laulujen lisäksi mm tangoja. Oi aikoja, oi tapoja!
Mutta kivaa oli!

Aamulla kokoonnuttiin vielä samaan kirkkoon jumalanpalvelukseen. Minäkin!
Jumis oli paikallisella kaavalla ja kielellä, mutta meidän pappimme piti kaksikielisen saarnan.
Nähtävästi uskonto-yliherkkyyteni ei ole enää niin paha: ei tullut näppylöitä.

Kirkkokahvien jälkeen kävelimme vielä muutaman tunnin kaupungilla kunnes jämähdimme kuppilaan odottamaan junan lähtöä kotiin Berliiniin. Kylmä oli ilma. Ei hyvä. Täytyy siis palata myöhemmin uudelleen.

Näppäsin jollain parkkipaikalla otoksen nimeltään "itä-länsi -ottelu"


Helpostihan länsi voittaa, kun niitä on kaksi yhtä vastaan. Ei ne muuten.