Tylsäätylsäätylsäätylsäätylsäätylsäätylsäätylsäätylsäätylsää.
Tiina on Suomessa hautaamassa Ottua; tai siis Ottoa, mutta Otto hän oli
vain virallisesti. Sotilaspassiinsakin oli kirjoittanut
nimikirjoituksekseen Ottu Oikarinen. Niin, siis Tinskupinsku on
Suomessa ja minä (pieni rassukka) olen täällä ihan yksin ja hyljättynä.
Yksin ei ole kivaa mennä kaupungille pällistelemään. Olen siis kotona.
Kohta puolitoista vuorokautta neljän seinän sisällä. Eikun kävin minä
äsken kaupassa. Onneksi täällä on loistava kirjasto.
Mutta mikäpä täällä ollessa, kun saatiin eilen aamulla sellainen
ylellisyystarvike kuin lukko. Nyt kukaan ei pääse tähän huoneeseen
ainakaan koputtamatta. Se kun ei ole itsestäänselvyys tässä talossa se
koputtaminen... Taannoinen murto heilautti perusturvallisuutta sillä
tavalla, että vaikka ei suoranaisesti pelotakaan on kuitenkin vähän
säikky olo. Varsinkin niinä öinä kun tietää olevansa ainoa ihminen
talossa herää jokaiseen rasahdukseen. Lukko toi tuohonkin parannuksen.
Lisäksi nyt on talo täynnä väkeä.
Kummasti karttuu kielitaito arjen touhuissakin. Ymmärrän jo suurimman
osan kaupan tätien molotuksesta, ja osaan jopa vastailla heille (hallo,
jaa, nein, bitte, danke). Eilen jopa ymmärsin jonossa toisen asiakkaan
murjaiseman vitsin. Ja tänään ylitin itseni: joku teutooniporukka oli
varannut meidän salin käyttöönsä klo 11 alkaen. Tulivat kuitenkin
paikalle jo ennen puolta, joten eihän täällä ollut ketään
kielitaitoista paikalla eikä ovet olleet auki. Jostain syystä tajusivat
soittaa ovipuhelimella mulle. Ymmärsin heti toisella yrittämällä mitä
täti mulle yritti sönköttää ja pystyin jopa kertomaan hänelle, että
odottaapi siellä ihan rauhassa, minä tulen. (Kerrankin oli hyötyä niistä leffoista, joista opin lauseen "ich komme") Selvisin tilanteesta peräti kunnialla.
Pitäisiköhän jatkaa kieliopintoja Suomessa?
lauantai, 15. lokakuu 2005
Kommentit